Ryhmät 2018-19:
KV
K1

K2
K3
Taitajat
Keh
Harrastajat

 

Maksut:

Kausimaksut
Kilpailu- ja testimaksut

Kilpailuun valmistautuminen

Kilpailu- ja testimaksut

Kilpailuihin osallistumisen kustannukset kaudella 2018-2019

Kilpailuihin osallistumisen kustannukset luistelijalle koostuvat järjestävän seuran ilmoittautumismaksusta lisättynä oman seuran kilpailumaksulla.

Järjestävä seura laskuttaa osallistuvilta seuroilta ilmoittautumismaksut sekä normaalisti sen lisäksi seuran osuuden tuomarikuluista. Oma seura laskuttaa kilpailuun osallistuvalta luistelijalta kilpailukutsun mukaisen ilmoittautumismaksun sekä alla olevien kriteerien perusteella määräytyvän kilpailumaksun. Kilpailumaksulla seura kattaa sekä järjestävän seuran laskuttamia tuomarikuluja että oman valmentajan matkakuluja.

Ulkomaisiin kilpailuihin osallistutaan vain, jos osallistuja on vähintään 3 ja kilpailumaksu veloitetaan 2 päivän mukaan.
Jos ulkomaisiin kilpailuihin halutaan lähteä kun luistelijoita on alle 3, hallitus tekee päätöksen osallistumisesta tapauskohtaisesti.         
Osallistujat vastaavat näillä alle kolmen luistelijan ulkomaan kilpailumatkoilla kaikista matkan aiheuttamista kuluista eli täysimääräisesti myös valmentajan kuluista.

Järjestävän seuran vahvistama ilmoittautuminen on maksun laskutusperuste.

Luistelija ei ole velvollinen maksamaan ilmoittautumis- ja kilpailumaksua ainoastaan silloin, kun hän on toimittanut seuralle lääkärintodistuksen sairauden vuoksi peruuntuneesta kilpailumatkasta, jolloin seuralle ei synny kuluja peruuntuneesta osallistumisesta. Joissakin kilpailuissa laskutetaan peruutusmaksu myös silloin, kun lääkärintodistus on toimitettu. Seura laskuttaa peruutusmaksun edelleen luistelijalta. Keskeytys, karsiutuminen tai kilpailusta pois jääminen ilman lääkärintodistusta ei vaikuta laskutukseen.

Sama käytäntö on voimassa myös oman seuran järjestämissä kilpailuissa, jos ei toisin ilmoiteta.

STLL:n määrittelemät ilmoittautumismaksut:
Yksinluistelu (valinta-, loppu- ja SM-kilpailut) enintään:
 80 € SM-seniorit ja -juniorit
 65 € SM-noviisit, seniorit seniorit ja juniorit
 35 € SM-noviisit HF, noviisit ja debytantit

Muut sarjat ja kilpailut enintään:
 60 € seniorit, juniorit, noviisit, debytantit, SM-seniorit, -juniorit ja
        -noviisit/2 ohjelmaa
 45 € seniorit, juniorit, noviisit, debytantit, SM-seniorit, -juniorit ja
        -noviisit/1 ohjelma
 40 € silmut ja aluesarjat, kun käytetään ISU-arviointijärjestelmää
 25 € silmut, aluejuniorit, -noviisit, -debytantit, minit ja taitajat
 15 € tintit
     
InterClub-kilpailut enintään:
 60 € ISU arviointi
 50 € tähtiarviointi

Huomaattehan ilmoittautuessanne tarkastaa kilpailukutsusta ilmoittautumismaksun suuruuden. 
   
Kilpailumaksut kaudella 2018-2019

Kilpailumatkan kesto
Osallistujen lkm 1 päivä 2 päivää *)
1 - 3 45,00 € 60,00 €
4 - 8 35,00 € 50,00 €
9 - 30,00 € 40,00 €


*) Kilpailumaksu määräytyy 2:n päivän säännön mukaan silloin, kun jäällä ollaan kahtena päivänä esimerkiksi harjoitukset pe ja kilpailu la tai lyhytohjelma la ja vapaaohjelma su. Lisäksi ulkomaan kilpailumatkat laskutetaan aina 2 päivän mukaan.


Seuran osallistujamäärä / kilpailu selviää vasta järjestävän seuran lähettäessä osallistumisvahvistuksen.

STLL:n testeihin osallistumisen kustannukset

STLL:n määrittämät perus- tai elementtitestien ilmoittautumismaksut (myös oman seuran järjestäessä testit):

Alkeistesti, Perustesti 1, Perustesti 2 10 €/luistelija/koko testitaso tai osasuoritus
Perustesti 3, Perustesti 4

15 €/luistelija/koko testitaso

10€/luistelija /osasuoritus  eli 1-3 liikettä

Elementtitestit kaikki sarjat

25€/luistelija /elementtitestitaso tai osasuoritus 2 tai enemmän elementtejä

10€/luistelija/1elementti


Testeihin osallistuva luistelija maksaa ilmoittautumismaksun joko suoraan järjestävälle seuralle tai oma seura laskuttaa sen osallistujalta. Käytäntö vaihtelee testien järjestäjästä riippuen.

Kuten kilpailuissakin, seuralle syntyy myös testeihin osallistuttaessa kustannuksia järjestävän seuran lähettäessä tuomarikuluista laskun ja valmentajan matkustaessa testitilaisuuteen. Tämän vuoksi seura veloittaa muiden seurojen järjestämiin testeihin osallistujalta ilmoittautumismaksun lisäksi puolet yllä olevan taulukon mukaisesta kilpailumaksusta.