LUISTELUKOULULAISEN VARUSTEET

Vaatetus

Vaatteiden tulee olla joustavat ja lämpimät. Esimerkiksi collegeasu tai muu liikuntaan sopiva asu. Alle kannattaa laittaa esimerkiksi lämpökerrasto tai ohut fleece/villa-asu. Toppapuvut ovat usein liian paksuja ja vaikeuttavat luistelijan liikkumista. 

Käsineiksi sopivat sormikkaat, fleece-hanskat tai vedenpitävät käsineet. Huolehdi kuitenkin, että käsineiden tai muiden vaatteiden mukana ei kulkeudu hiekkaa tai likaa jäälle. 

Päähän kannattaa laittaa pipo tai panta. Kypärä ei ole pakollinen, mutta aivan pienelle, aloittelevalle luistelukoululaiselle tarpeellinen ja suositeltava. Huolehdi, että kypärä istuu päähän ja on riittävän tiukalla. Pitkät hiukset tulee sitoa kiinni, etteivät ne häiritse luistellessa. 

Luistimet

Luistelijan tärkeimmät varusteet ovat hyvät luistimet. Luistimen tulee istua jalkaan hyvin ja olla sopivan kokoinen. Luistimien pitää tukea nilkkaa, niin että jalat pysyvät suorassa. Huonosti tukevilla luistimilla on vaikea luistella ja jalat rasittuvat. 

Luistelua aloitteleville riittää niin sanotut markettiluistimet, joita saa urheiluliikkeistä ja isoista tavarataloista (esim. Prisma), mutta suosittelemme lämpimästi oikeita taitoluistimia. 

Taitoluistin on suunniteltu tukemaan lajissa harjoiteltavia liikkeitä ja terän muotoilu helpottaa hyppyjen, piruettien ja monipuolisen teränkäytön harjoittelua. Uutena taitoluistin on kuitenkin melko kova ja siksi suosittelemme alkuvaiheessa ostamaan taitoluistimet käytettynä. Käytetyt luistimet ovat jo valmiiksi vähän pehmeämmät ja näin ollen sopivat paremmin luistelukoululaiselle, jolla harjoituskertoja on vähemmän. 

Taitoluisteluun erikoistuneet liikkeet myyvät hyväkuntoisia käytettyjä luistimia. Facebookissa on myös ryhmä "Taitoluistelukirpputori", jossa ihmiset myyvät käytettyjä luistimia ja luistelutarvikkeita. Myös seuran nettisivuilla on kirpputori, jonne voi laittaa myös ostoilmoituksen. 

Luistimeen kannattaa aina laittaa puhdas, kuiva ja ihoa myötäilevä sukka. Näin saat luistimen nyöritettyä oikein ja tukevasti ja jalat pysyvät lämpiminä. Paksun villasukan sijaan kannattaa laittaa helpommin palelevalle vaikka ohuet merinovillasukat (joita ainakin urheiluliikkeet myyvät myös lasten koossa).


Luistimen sitominen

Aloita luistimen nauhoittaminen aivan alhaalta. Varpaille voi jättää pienen liikkumatilan, mutta jalkapöydän ja nilkan kohdalta nauhat sidotaan tukevasti, jotta nilkalle saadaan riittävä tuki. Luistimen varren ja nilkan väliin kannattaa jättää yhden tai kahden sormen mentävä rako, jotta polven jousto onnistuu. 

Taitoluisteluun erikoistuneet liikkeet

Lucky Skate, Minna Canthin katu 22, 00250 Helsinki (Töölö)
puh. 010 423 6680 www.luckyskate.fi

Skate Marketing, Sarkkakuja 2, 04300 Tuusula
puh. 09 275 5548 www.taitoluistin.fi

Skate Shop, Malminraitti 17, 00700 Helsinki (Malmi)
puh. 010 397 9400 www.skateshop.fi